Vältä turhaa hypeä, näy viisaasti internetissä
Kirjoittanut: Miika - 29/01/2010 – Ei kommenttejaInternetissä surffaillessa ei voi välttyä termiltä sosiaalinen media. Oikeastaan pitäisi puhua yhteisöllisestä mediasta. Lyhyesti sillä tarkoitetaan, että käyttäjällä on mahdollisuus aktiivisesti olla tuottamassa sisältöä verkossa. Tyypillisesti termillä tarkoitetaan verkon yhteisöpalveluja kuten Facebook, Twitter tai suomalainen Irc-Galleria. Media rummuttaa aina kaikkea uutta, toisia asioita vielä hyvin aktiivisesti.
Miksi netissä tulee olla?
Kirjoittanut: Miika - 12/01/2010 – Ei kommenttejaTalous tiukkenee ja on fakta, että markkinointikustannuksista leikataan aivan ensimmäiseksi. Suurin osa suomalaisista yrityksistä näkyy jo netissä, mutta usein sivut saattavat olla vanhentuneet eivätkä ne kerro yrityksestä muuta kuin toimialan ja yhteystiedot. Tämäkin on hyvä alku, mutta mahdollisuutena olisi rakentaa toimintaa kustannustehokkaammaksi hakien voimavaroja yhä enemmän myös verkosta. Miltä kuulostaisi grilliyrittäjä, joka hankkisi nettisivut, lisäisi sivuille muutamia tarjoustuotteitta silloin tällöin sekä päättäisi perustaa kanta-asiakasosion sivuille.
Onko yrityksen ainoa vastuu tuottaa tulosta?
Kirjoittanut: Miika - 20/12/2009 – Ei kommenttejaYritysten yhteiskuntavastuu on muoti termi. On trendikästä (ainakin näin joulun alla) ilmoittaa yrityksen tukeneen jotain vapaaehtoisjärjestöä tai lahjoittaneen joulukortteihin käytetyt rahat vaikkapa jollekin leikkausosastolle. Entäpä, jos jokin yritys ilmoittaisi varanneen jokaiselle työtekijälle mahdollisuuden lähteä konkrettisesti auttamaan lähimmäistään palkallisesti työajallaan. Talouspäällikkö eksyisi vanhainkotiin toimimaan kuuntelevina korvina ja vastaten samalla vanhusten moniin kysymyksiin koskien lamaa.
